2023
Kentällä ensimmäiset risutalkoot lauantaina 18.3. Ilmoittaudu mukaan!
johanna.uusitalo@yyterigolf.fi
2022
16.11.
Sääennuste on pidemmäksi aikaa sellainen, että kenttä suljetaan toistaiseksi ja ajanvaraus suljetaan kokonaan tältä kaudelta.
Mikäli pidempiä lämpimiä jaksoja tulee, katsotaan tilannetta kentän avaamiselle uudelleen.
Ilmoitamme kentän aukiolotilanteesta Yyteri Golfin etusivulla ja sosiaalisessa mediassa.
Range on suljettu mutta lyömään pääsee matoilta, palloja itse keräten.
11.11
Loppukauden syystöitä kentänhoidossa |
Väylät pelataan talvigriineille ja autot ovat pois käytöstä. Rangella lyönnit matoilta. Erityyppisiä ilmastuksia tehdään eri tarkoituksiin useita kauden mittaan. Yyterissäkin tehdään kerran vuodessa niin kutsuttu syväilmastus, jolla puretaan koko kasvualustakerroksen tiivistyminen. Syvemmälle ulottuva ilmastus parantaa veden, ravinteiden ja ilman kiertoa kasvualustassa. Useimmiten ilmastus tehdään iskemällä umpinaisella tapilla reikiä kasvualustaan. Ruohon juuristo kasvaa mielellään tehtyihin ilmastusreikiin, mikä tarkoittaa, että kasvi saa kerättyä vettä ja ravinteita suuremmalta alueelta. Ilmastusten yhteydessä kentälle levitetään yleensä hiekkaa eli dressataan. Hiekan tehtävä on pitää tehtyjä ilmastusreikiä auki ja pidentää näin tehtyjen töiden vaikutusta. Sopivasti tehtynä pelipinta saattaa olla dressauksen, ilmastuksen ja jyräyksen jälkeen parempi kuin ennen sitä. Syväilmastus kuuluu yleensä syksyn töihin kauden ollessa lähellä päätöstään. Noin 30 cm syvyyteen yltävän ilmastuksen tarkoitus on poistaa kauden aikainen tiivistyminen ja edistää kasvualustan kuivumista. Yyterissä tämä syväilmaus on nyt tehty. Kentän kastelujärjestelmä tyhjennettiin myös tällä viikolla. Tyhjennyksessä putkissa oleva vesi puhalletaan pois järjestelmästä, jotta ei jäätyessään riko putkia tai sadettimia. |
17.10
Väylä #12 pelataan tästä eteenpäin talvigriinille.
4.10
Väylä #2 lyöntipaikat 46 ja 52 siirtyvät tästä päivästä lähtien matolle lyöntipaikan korjaustyön vuoksi.
Väylä #5 pelataan talvigriinille.
3.10.
Syksy on hyvää aikaa huoltaa ja hoitaa kenttää seuraavaa kautta ajatellen. Maanantaista 3.10 lähtien pelataan väylä #5 talviviheriölle. Griini #5 peruskorjataan siirtonurmella. Seuraavana vuorossa #12 griini jonka korjausajankohta tarkentuu lähiaikoina.
Torstaina 6.10 klo 11.30 jatkuu siirtonurmien asennukset väylien 2, 4, 8, 9 ja 10 lyöntipaikoille. Nurmea tulee 10 lavaa joten talkookäsiä tarvitaan. Ilmoittaudu caddiemasterille ellet jo ole YG Talkoolaiset WhatsApp ryhmässä.
Kentänhoidolla on tänä keväänä ollut hieman odottelua normaaleihin kevään töihin pääsemisessä. Viime vuonna puhallettiin jo lyöntipaikkoja siisteiksi ja hiekotettiin, mutta tänä keväänä tilanne on toinen. Lumi ei vaan ole sulanut viheriöiltä, ainakaan tasapuolisesti.
Syksyllä suojatut viheriöt ovat nyt tilanteessa, että niiltä poistetaan suojamuoveja ja laitetaan kevyempää harsoa päälle. Osassa viheriöitä tilanne on lumisempi. Nyt on kuitenkin jo päästy kevättöihin. Tästä se vauhti sitten vaan kiihtyy ja päästään pohtimaan koska kenttä päästään avaamaan.
MENNEET tiedotteet:
15.6
Griinien ilmastointi tehdään ke 15 – to 16.6 välisenä yönä, tällöin työ häiritsee mahdollisimman vähän pelaajia. Griinien ilmastointi kuuluu golfkentän tärkeisiin ylläpitotehtäviin.
12.5.
Yyterin väylän #1 oikeassa reunassa aloitetaan verkkoaidan pylväiden pystytys torstaina 12.5 klo 11.30 aikoihin. Lähdöt klo 11.30 jälkeen aloitetaan väylältä nro #3. Väylän #18 jälkeen tullaan pelaamaan jonotusperiaatteella väylä #1 ja #2.
Range myös suljettu pystytyksen ajan.
Pahoittelemme tätä väliaikaista häiriötä.
9.5.
Kenttä pelattavissa kesägriineillä, lukuunottamatta väylä #7.
25.4. maanantaina
Aamulla pakkasta. Kenttä suljettu aamulla, tilannekatsaus klo 9:00 ja avattiin 9:15. Tällä viikolla aamuisin saattaa olla pakkasta. Seuraa etusivun aukioloa.
Autot pois käytöstä vkon 17. Vappuscramblessa autot käyttöön ensimmäisen kerran.
2021
29.11.2021
Viheriöiden talvisuojaus talkoovoimin käynnissä.
Ke 17.11.2021
Kenttä auki talviviheriöille. Taukotupa ja taukotuvan WC on suljettu.
Ma 18.10.2021
Kentällä holkki -ilmastointi harjoitusalueella, lyöntipaikoilla ja greenien foreilla.
Viheriöiden osalta seurataan tilannetta säiden suhteen. Kenttä on erinomaisessa syyskunnossa ja vielä ehtii pelaamaan. Tavoitteena on pelata lokakuun loppuun saakka kesäviheriöillä jos säät sallivat.
To 30.9 klo 13.30
Siirtonurmen asennusta lyöntipaikoille nro 12, 13 ja 18.
Ilmoittaudu caddiemasterille / YG WhatsApp-talkooryhmään jos haluat tulla avuksi.Ke 22.9
Kenttä suljettu pakkasta aamulla. Avattu klo 09.10.
Ti 21.9.2021
ensimmäiset pakkaset ja kenttä suljettu aamulla. Avattu klo 9.40.
Ti / ke 20-21.7.
Viheriöiden ilmastointi ja hiekoitus suoritetaan ti 20 – ke 21.7 välisenä yönä.
16.6
Viheriöiden ilmastointi tehdään illalla. Pienellä 8mm tapilla. Kenttä suljettu 19.30 alkaen.